Viikonpäivät alkavaat täällä sunnuntaista, joten maanantai on toinen päivä eli segunda-feira ja näin aina lauantaihin asti joka on sapattipäivä eli sabado. Sunnuntai on domingo.
Ipanemalla on kolme kertaa viikossa markkinat, tiistaisin ja perjantaisin: tuoreita hedelmiä, vihanneksia, lihaa ja kalaa.
Ja tietysti kukkia. Enää puuttuu vain maljakko. Sen ostankin hippi-torilta sunnuntaina. |
Kala- ja lihaostokset hoidan kylmätiskeiltä kaupoissa. Tai jos heti aamulla ensimmäisenä ostaisi?
Iltapäivällä alkaa tuoksu ollan melkoinen |
Sunnuntaina pidettävästä Hippi-torista kerroin jo blogissani Taide puhukoon puolestaan
Enempi vähempi tulisia pippureita |
Kaupan vakuumipakkaukset eivät herätä innostusta ja hinnat ovat moninkertaiset.
Kaupan hedelmät ovat usein hiukka raakoja |
Vakuumissa ja x2 kalliimpia kuin torilla. |
Vielä kun opin tinkimään niin saan entistä edullisemmin.
Taivaallisen makeita. |
Olen havainnut, että on hyvä löytää oma torikauppias, niin palvelu on entistä parempaa. Ja siinä siuvssa saa harjoittaa keskustelutaitoa. Valinta on vielä kesken.
Meloneja joka lähtöön. |
Nyt lähden torille hankkimaan juureksia kanakeittoon.