Walking on sunshine

…mmmmm jeeijeee!

Tuli todella pitkä paussi blogin päivitykseen. Kas kun ei pitänyt kannettava vihreästä teestä, ei, vaikka muut sitä niin terveelliseksi ylistävät. Simahti siihen se. Ja kesti tovin ja toisenkin kun odottelin uuden koneen saapumista. Mutta nyt asiaan.

Kolmas vuosi jo pitkällä oleilua täällä Rion auringon alla. Aika on rientänyt nopeasti. Tuntuu kuin vastä äsken sain idean tästä otsikosta sukulaiselta, joka täällä kävi - aivan, jo puolitoista vuotta sitten. Terveisiä vaan Poriin!

Mikäs on kuljeskellessa kun aurinko paistaa, hedelmät ovat makeita ja mieli korkealla. Ovat Ipaneman kadut käyneet tutuiksi ja kotikulmilla vastaan tulevat ihmiset tervehtivät. Joten tutuksi olen tainnut minäkin käydä.

I´m walking on sunshine....

Välitilinpäätös

Lienee välitilinpäätöksen aika, kun on tätä kokemusta kertynyt, ainakin jonkin verran.
Nyt hymyilyttää kun muistelee niitä ensimmäisten kuukausien aikaisia mietteitä ja kokemuksia:

• Kaikki oli hämmentävää, meluisaa ja ihmisiä oli niin paljon rannoilla, kadulla ja kaupoissa.
• Kaupassakäynti oli haastava rasti. Etsin kuukauden päivät tiskiharjaa. Mutta ei, silmät vilistivät kaupan hyllyjä, eikä vain osunut silmään. Tavaroiden ryhmittely ja esillepano poikkeaa totutusta.
• Pystykahvilakäynti hermostutti jo ajatuksena: tee tilaus - onnistuu sormella osoittamalla, mutta mutta, sitten olikin mentävä kassalle ja maksettava tehty tilaus. Jepjep, monen harjoittelukerran jälkeen alkoi jo sujua: Salgado, cafe com leite e água sem gas. Pystiskahviloissa pitää joko käydä ensin kassalla maksamassa tulevat ostoksensa ja sitten kuittia vastaan lunastaa ne tai sitten toistepäin, mikä oli ehkä kuitenkin helpompi.
• Paikallisille oma reviirialue on huomattavasti pienempä kuin suomalaisille. Rannalla ja joukkoliikennevälineissä ollaan melkolailla lähituntumassa.
• Jonottaminen on brasilialaisille tuttua ja taitolaji sinäänsä. Mietityttää vaan, että pienellä työn suunnittelulla, ei syntyisi jonoja niin paljon.
• Auton töötin käyttö oli opittava ja liikenteessä kainostelusta on luovuttava. Myös jalankulkijana on oltava tarkkana aivan eri tavalla kuin Suomessa, yksisuuntaista katua vastavirtaan ajelevat pyörät tulevat niin äänettömästä, että siinä jää alle helposti. Eikä hälyytysajoneuvolla välttämättä ole keikka päällä, vaikka pillit ulvoo käheänä. Niitä käytetään aina, vuorokaudenajasta ja ruuhkan määrästä riippumatta.
• Paljaaseen pintaan turtuu. Ei sovi paikka tiukkapipoisille. Ihmiset vain ovat täällä huomattavasti enemmän sinut kehonsa kanssa, eivätkä kainostele tai peittele sitä.
• Brasilialaiset ovat syvästi isänmaallisia, tunnustetaan väriä ja lippua kaikessa, pukeutumisessa, kadut ja kodit koristellaan vihreäkeltaisin lipuin. Mutta auta armias, ei pidä sinun mennä osoittelemaan maan puutteita. Siihen on oikeus yksin heillä. Riolaiset ovat tässä suhteessa vielä överimpiä: Rio, cidade maravilhosa! - kaikuu kaikkialla. Ei olla köyhiä eikä kipeitä jos vaan löytyy pieninkin juhlimisen aihe.

Kävelemisestä puheenollen, lipokkaita ei voi ohittaa. Kaikki niitä käyttävät, paitsi turistit, aluksi. Siitä heidät tunnistaakin.

Peruslipokkaat saa alle 7,00 eurolla.

Lippokkaita pitää olla joka lähtöön, asusteeseen sopivat, tuunatut, korolla tai ilma. Urheiluseuroilla on omilla logoilla varustetut lipokkaansa. Suurissa häissä isäntäväki saatta hankkia kaikille vieraille aiheeseen tuunatut lipokkaat, jotka juhlan tiimellyksessä voi vaihtaa jalkaan.

Tuunattuja lipokkaita joka lähtöön.

Markkinoilla on kaksi merkkiä ylitse muiden - Havajanas sekä Ipanemas. Itse suosin Ipanemaseja, koska niissä on enemmän silikonia ja ovat siten pehmeämpiä.



Wolkin on sunshine...
…and just feel good, wooo'ou.