sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Árvore de Natal da Lagoa - Christmas is in the air!

Sanan varsinaisessa merkityksessä, siltä kyllä tuntui seuratessa tämän vuoden Rio de Janeiron Lagoan lahdella olevan joulukuusen (kään. Àrvore de Natal) valojen sytyttämistä. Vartin kestäneen ilotulituksen aikana näytti siltä, että kuusi räjähtää korkeuksiin.

Tätä maailman suurinta kelluvaa tekokuusta on rakennettu lokakuusta lähtien ja tänä vuonna sen korkeus on 85 metriä, eli noin 28 kerroksisen talon korkuinen ja painoa rakenteella on 542 tonnia. Virransyöttäjinä toimii seitsemän generaattoria, joten sähköjohtojen määrä on valtava. Kuusessa on 3 miljoonaa mikrolamppua sekä vahvat äänentoistolaitteet.


Siin on johto ja lamppu poikineen.
Photo: Bradesco Seguros.


Tämän 18:sta kerran rakennetun kuusen aihe on tänä vuonna Uma celebração à vida
(kään. Elämän juhla). Performanssin alussa kuusi on merensininen, johon ilmestyy delfiinejä, meritähtiä ja -hevosia sekä muita meren eläviä. Tämän jälkeen vihreään kuuseen ilmestyy metsä, puita ja lintuja jotka lentävät korkeuksiin. Lopuksi joulukuusen ympärille ilmestyvät lapset. Taustalla soi musiikki.


Aiheet vaihtuvat musiikin mukaan.
Photo: Bradesco Seguros.


Sää ei ollut suotuisa tänä vuonna, vettä satoi kaatamalla ja avajaiset myöhästyivät yli tunnilla. Tämä ei häirinnyt Lagoa lahden ympärille keräätyvän väkijoukon kärsivällistä odottelua. Ja kun ilotulitus alkoi peitti hurraa huutojen sekä aplodien voima ilotulitusten räjähdysmelun.

Rauhallista joulua - toivotus ei taida kuulua brasilialaiseen sanastoon. Juhlaa vietetään usein myös ravintolassa tai rannalla. Vaan mikäpä on viettäessä kun lämpötila voi hipoa +40 C:sta.

Kuusen valot sammuvat loppiaisena. Siihen asti pimeyden laskiessa sitä käy ihastelemassa niin paikalliset kuin turistitkin.

Oikein rattoisaa joulunalusaikaa kaikille blogini lukijoille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti