Penedo, suomalaisten siirtokunta Brasiliassa

Pastori Toivo Uuskallion Brasilian Penedoon v. 1929 perustama ihanneyhteiskunta on ehkä ihmeellisin ja parhaiten säilynyt suomalainen yhteisö ulkomailla tänä päivänä. Penedo sijaitsee Rio de Janeiron ja Saõ Paolon välissä vuoriston keskellä kauniissa rehevässä laaksossa.

Vaikka alueen asukkaat ovat hyvää vauhtia paikallistuneet, suomalainen kulttuuri ja suomalaisuus elää Penedossa hyvin voimakkaana, jopa niin, että sitä käytetään paikallisena vetonaulana ja matkailuvalttina. (-Wikipedia-)

Puusta veistetty Toivo Uuskallion muotokuva

Kiinnostukseni Penedosta ja Brasiliaan saapuneista suomalaisista uudisraivaajista heräsi jo koto-Suomessa. Päätin selvittää siirtokunnan taustoja ennen kuin menen Penedoon. Jälleen kerran nettimaailman pohjattomat syöverit antoivat osviittaa, mutta henki tarinasta jäi puuttumaan.

Penedon siirtokunnan päärakennus on tänään vielä
suurelta osin remontoinnin alla, mutta jo nyt näkee
kuinka komea siitä tulee töiden valmistuttua.

                                    

Kuvateksti:
Kartanon puutarha kukoistaa jälleen ja hedelmäpuut antavat satoaan. Vasemmalla on vadelmapuu, aivan oikein - puu, jossa kasvaa vadelmia. Marjat ovat hieman erirakenteisia kotimaisiin verrattuna, mutta maukkaita ja mehukkaita ovat.

Sattuman kautta tutustuin Rion paikallisiin suomalaisiin, kuulin heidän tarinoitaan ja omakohtaisia kokemuksia Penedosta. Sain myös käsiini Lyyli Jouskarin Heräävän jättiläisen maassa sekä Pirjo Tuomisen Jälkeemme kukkiva maa. Niitä lukiessa aukenivat Penedoon sapuneden uudisraivaajien ajatukset, toiveet ja selviytymistarinat.

Heräävän jättiläisen maa

Kyllä tuntui mukavalta lukea, että brasilialaiset pitivät suomalaisia rehellisinä, tunnollisina ja luotettavina työntekijöinä. Jopa niin, että presidentti Vargasin henkilökuntaan kutsuttiin muutamia suomalaisia naisia, sairaan- ja lastenhoitajiksi, sekä persidentin puolison uskotuksi seuranaiseksi. Tästä aiheesta kirjoittaa Lyyli Jaskari Heräävän jättiläisen maa - omaelämänkerrassaan. Presidenttiperheessä Lyyliä kutsuttiin "dona Lidiaksi".

Mielenkiintoinen teos, jossa Brasilian suomalaisten olojen kuvauksen lisäksi saa kansantajuisen seityksen Brasilian historiasta 1930 - 40-luvuilla.

Mielenkiintoinen teos.

Jälkeemme kukkiva maa

Vahvemman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Pirjo Tuomisen Jälkeemme kukkiva maa ja tarina Sunin perheestä: Laura opettajaäiti, isä Toivo, joka oli maanviljelijä ja ryhtyi myöhemmin Penedossa kuvataiteilijaksi, sekä lapset Eeva ja Paavo.

Hyvin kirjoitettu, voin suositella.

Perheen vaiherikas elämä nivoutuneena Penedon historiaan on saatu kuvattua kirjassa värikkäästi ja mielenkiintoisesti. Tarina sai minut mukaansa niin vahvasti, että halusin päästä astelemaan Sunin perheen jalanjälkiä Penedossa. Insinöörikin luki kirjan mielenkiinnolla.

Sinne siis - Penedoon

Matka meinasi tyssätä alkuunsa Rion kaoottisen liikenteen vuoksi. Vaikka lähdimme puolenpäivän jälkeen, niin ulosmenotie oli aivan tukossa ja aikaa kuilui kaksi tuntia ennen kuin saimme taitettua ensimmäiset 50 km. Loppu 101 km matka hurahtikin ihan sutjakkaasti 1,5 tunnissa.

Nykyään Penedo on hyvin suosittu viikonloppu- ja lomakohde ja sijainniltaan sopivan matkan päässä niin Saõ Paolosta (260 km) kuin Rio de Janeirostakin (156 km). Ilmasto on ympäröivien vuorten ansiosta sopivan raikasta kesähelteillä. Kaupungin laitamilla on luonnon läheisyys sekä rauha käsinkosketeltavaa. Pääkatu runsaine ravintola- ja baaritarjontoineen on kuitenkin vilkasta myöhään yöhön.

Pastori Toivo Uuskallion alkuperäinen tarkoitus oli perustaa suomalaissiirtokunta, jossa noudatetaan puhdasta kasvissyöntiä ja siveellisyyteen perustuvaa elämäntapaa ja mm alkoholi, tanssiminen sekä kahvi olivat kiellettyjä.

Luonto on vehreää ja on valloittanut takaisin aiemmin
kahvivilelmien tieltä paljaiksi hakatut rinteet.

Kanadassa sijaitsevan Sointulan ohella on Penedo tunnetuin esimerkki suomalaisesta 1900-luvun alun ns. utopiasiirtolaisuudesta.

Ei uskoisi betonirakenteiseksi.

Penedoon on rakennettu mm. Alva Fagerlandin suunnittelema Piquena Finlândia, eli Pieni Suomi kaupunginosa, jossa sijaitsee myös Joulupukinmaa! Talot on tehty betonista ja pintakäsitelty niin, että ne näyttävät aivan puurakenteisilta.

Joulupukin kesäasunto Penedossa.

Myös Suomi-museo löytyy Penedosta. Sinne menimme kyselemään tarkempaa tietoa suomalaissiirtolaisista. Ovi oli kutsuvasti auki ja sisällä mukavan vilpoista. Hyllyt ja vitsiirinit olivat pullollaan Suomi-aiheisia tavaroita. Minua kiinnosti kuitenkin enemmän löytää henkilö, joka voisi kertoa tarinoita ensimmäisistä Penedon suomalaisista ja eritoten Sunin perheestä.

Suomi museo kantaa myös perustajansa,
Eva Hildénin nimeä.

Meidät vastaanotti naishenkilö ja ajatuksissani totesin, että hän on suomalainen. Niinhän se
oli, muttei siinä kaikki. Kun Helena Hildén, nykyinen museon johtaja, alkoi esitellä meille museon aarteita tiedustelin, löytyykö museosta mitään Toivo Sunin teoksia. Kyllä vain löytyi, paljonkin.

Toivo Sunin maalauksia.

Kun kerroin kiinnostuksestani Sunin tuotantoon ja perheeseen, Helena totesi Toivon ja Lauran olleen hänen isovanhempiaan sekä museon perustajan, Evan, os. Suni, olleen hänen äitinsä. Olin siis varsinaisen tietolähteen äärellä ja aivan haltioissani.

Helena Hildénin omien sukulaisten sekä
muiden siirtolaisten taidetta ja
käsitöitä on museossa runsain määrin. 

Museo on saanut myös paljon tavaralahjoituksia Suomesta, joten näytteillä olevista esineistä voi brasilialainen kävijä saada melko kattavan käsityksen suomalaisesta käsityöstä, kansallispuvuista, postimerkkikokoelmista, astiastoista ja paljosta muusta.

Kansallispukuja ja tuvan sisustus

Komea kokoelma puukkoja ja suomalaisia tulitikkuja.

Museon varsinainen aarre sijaitsee talon  toisessa kerroksessa - kirjasto, suomalaisia teoksia aina siirtolaisuusaikojen alusta tähän päivään. Olisin niin halunnut lainata muutaman teoksen, mutta se jäi tällä kertaa.

Kaiholla jätin kirjaston koluamisen vähäisen ajan vuoksi.

Siinä jutellessamme Helenan kanssa tiedustelimme, missä mahtaa sijaita Sunin vuolaan kosken partaalle rakentama talo. Riemulla ei ollut rajoja kun selvisi, että me olimme sattuman kautta tietämättämme majoittuneet kyseisessä rakennuksessa tällä hetkellä toimivaan hotelli Vivendaan.

                 

Hotel Vivenda.

Hotel Vivenda. Tässä näkyy Sunin alkuperäinen rakennus
lisäsiipien välissä.

Vaan eipä ole koski enää niin vuolas eikä runsasvetinen kuin olin kuvitellut. Toista on kuulemma sadekauden aikaan.

Vähävetinen silti äänekkäästi kohiseva.

Aivan museon naapurissa sijaitsee Suomi-klubi, jossa joka kuun ensimmäisenä lauantaina pidetään perinteiset lauantaitanssit, jonne väkeä saapuu bussikaupalla naapurikylistä ja kauempaa.

Insinöörin tarkka silmä bongasi Suomi-klubin hetsilleen.

Meitä onnisti jälleen, oli lauantai ja tanssi-ilta. Sitä ennen hieman rentoutumista hotellin saunassa ja illallinen suomalaisessa ravintolassa.

Saunan lämpö oli leppoisa ja löylyäkin sai "automatisoidusta löylyttimestä", joka tietty ei meille riittänyt, vaan vesipullosta lisää, jotta hiki nousisi pintaan. Sen jälkeen oli mukava vilvoitella altaassa.

                       

Illallinen O Finlandés ravintolassa, ystävällinen henkilökunta ja hyvä tarjoilu. Pimeyden laskeuduttua siirrymme Suomi-klubille pistämään jalalla koreasti.

Niin oli mukaansa tempaava musiikki,
että lattia keikkui.

Paikalliset brasilialaiset, ikään katsomatta, tanhusivat suurella innolla. Saimme kunnian myös tutustua itse "syylliseen" eli Anneli Turuseen, joka on järjestänyt tanssikursseja opettaen suomalaiset tanhut, polkat ja jenkat. Anneli saapui itse Penedoon joskus sotien jälkeen. Oli hellyyttävää katsoa kuinka jokainen saliin saapunut kävi kunnioittavasti tervehtimässä häntä ja vaihtamassa muutaman sanan.

Anneli Turunen, paikallisten tanssijoiden suomalainen
kantaäiti, opettanut kaikille suomalaisen tanssin salat.

Suomalaista kulttuurivientiä jaloimmassa muodossa, etten sanoisi.